Etusivu » Hyvinvointi » Psykologi Tony Dunderfelt: ”Miehenä eläminen vaatii nykyään fundeerausta”
Päihde- ja mielenterveys

Psykologi Tony Dunderfelt: ”Miehenä eläminen vaatii nykyään fundeerausta”

Tony Dunderfelt
Tony Dunderfelt
Kuva: Jouni Ranta

Hyvä parisuhde parantaa miehen hyvinvointia. Aivan. Mutta miksi parisuhteen parantaminen on työlästä? Ehkä siksi, että se on liikkuva määre. Odotukset suhteelle ja miestä kohtaan ovat isossa murroksessa.

Näin uskoo psykologi, kirjailija, pariterapeutti Tony Dunderfelt. Näkökulma on sekä tarkkailijana syntynyt että omakohtainen. Muutokset odotuksissa ja rooleissa näkyvät jopa iskelmälyriikassa.

”Sinussa on roimaa, alkumiehen voimaa, kanna minut metsään apinamies. Suojaan oksan haaraan, kantaa saisit naaraan, oisit mulle suurin apinamies…”, lauloi Ami Aspelund 1970-luvulla. Renkutus kuvaa hyvin rapiat 10 000 vuotta kestänyttä vaihetta.

Maskuliinisuus ja patriarkaalisuus hallitsivat. Nainen oli, mielellään tai pakosta, toisarvoisessa asemassa. Maailma oli ykköstyypin miehen valtakunta. On osin edelleen. Hän ei ole paha mies. Mutta tunteista ei avauduta. Rakkaus osoitetaan toimimalla. Rengas vaihtuu, talo nousee, hirvi kaatuu.

Modernin parisuhteen vaihe virisi varsinaisesti 1960-luvulla. Ehkäisyvälineet ja parantuneet opiskelu- ja uramahdollisuudet itsenäistivät naista. Tähän tasaveroisuuteen mies on hiljakseen tottunut.

Hän jakaa kotitöitä, leikittää lapsia, purkaa sisintäänkin. Pusi, hali ja torkkupeitto.

Kaiken pitäisi siis olla hyvin? Tätähän meiltä miehiltä on odotettu ja siihen opetettu. Silti monesti tuntuu, että teet niin tai näin, pieleen menee. Kliseisesti, mies on hukassa.

Tyytyväisiä eivät ole naisetkaan. ”Ain pidin sua sylissäin, kunnes navat kääntyi väärinpäin. Nyt yksi siellä ja yksi tuolla. Yhdes piti elää, yhdes piti kuolla”, laulaa Chisu 2010-luvulla.

Dunderfelt läimäyttää kahvilan pöytää. Ja pelästyy itsekin.

– Yritän hillitä itseäni… Valtaosa parisuhdekirjallisuudesta käsittelee siirtymää tasa-arvoiseen ja keskustelevaan suhteeseen, siis miesten osalta kehitystä ykköstyypistä kakkoseen. Samalla fiksut, koulutetut naiset haluavat kuitenkin miehekkään miehen, yhtä voimakkaan kuin he itse kokevat olevansa. Alistavan hyökkäävää ykköstyypin kumppania ei silti kaivata. Yhtä vähän kuin yliymmärtäväistä ovimattoa, kakkosmiestä.

Tony Dunderfelt
Tony Dunderfelt on psykologi, kirjailija ja pariterapeutti, jonka mukaan odotukset parisuhteelle ja miestä kohtaan ovat suuressa murroksessa. Kuva: Jouni Ranta

Ratkaisu on maskuliinisuus 2.0.

Estradi on katettu miehisyyden uudelle hybridille, kolmosmiehelle. Perinteisen miehen ja häntä seuranneen modernin miehen tilalle astuu transmoderni päivitys.

– Miehen on ymmärrettävä, että maskuliinisuus voi ilmetä myönteisenä energiana, luottamusta herättävänä läsnäolona. Kolmosmies on sekä empaattinen ja kuunteleva että itsenäinen ja vahva – herrasmies, jossa on särmää, luonnehtii Dunderfelt.

Hyvässä parisuhteessa on vetovoimaa. Vetovoima taas syntyy ylläpitämällä jännitteitä ja erilaisuutta. Mutta tarvitaan myös läheisyyttä, jota puolestaan lisätään vähentämällä jännitteitä. Kenkku yhtälö. Liikaa jännitteitä – riita. Liian vähän – ei innostusta ja vetovoimaa.

– Tässä tulee kolmosmies. Hänellä on selkärankaa, voimakasta miehisyyttä ilman uhkaa. Kärjistäen, ykkösmies mottaa, kakkonen lymyää, kolmonen kysyy: rakas, mistä nyt tuulee. Voi olla miehelle vaikeaa, kun esikuvia löytyy – esimerkiksi elokuvista – lähinnä perinteisistä ykkösmiehistä.

– Miehenä eläminen vaatii nykyään fundeerausta, ei voi vain toimia vanhojen mallien mukaan. On osattava elää jännitteessä ja pienessä epävarmuudessa, Dunderfelt kiteyttää.

Next article